Laura gröndahl

 

Taiteilijahaastattelu: Laura Gröndahl

Laura Gröndahl on valmistunut vaatesuunnittelijaksi, mutta on työskennellyt myös kuosisuunnittelijana. Hänen kädenjälkeään onkin nähty mm. Nanson, Vimman ja H&M:n tekstiileissä. Maalaaminen on Gröndahlille myös intohimo, jonka hän on onnistunut yhdistämään suunnitteluun.

 Olen koulutukseltani muotoilija ja olen aina tiennyt, että tulen tekemään jotain luovaa ammatikseni. Opiskelin vaatesuunnittelua ja työskentelin suunnittelijana pari vuotta. Mutta samalla aina olen haaveillut maalaamisesta, ja nyt olen onnistunut yhdistämään molemmat intohimoni: maalauksen ja suunnittelun.

Gröndahl kokeilee ahkerasti uusia tyylejä ja käyttää rohkeasti värejä töissään. Inspiraation lähteet sekä töiden toistuvat teemat löytyvät Gröndahlin kohdalla lähes poikkeuksetta luonnosta. 

Olen kuitenkin aina kokeillut rohkeasti erilaisia tyylejä, sillä en halua olla vain yhden tyylin tekijä. Kyllästyn asioihin aika nopeasti, ja sen takia testailen uusia tyylejä usein. Rakastan vahvoja värejä ja niiden rohkeaa käyttöä. Taustani kuosisuunnittelijana näkyy monessa työssä, koska teen yleensä kuosieni kaltaisia kuvituksia ja maalauksia. Yksi vakioteema on kukat ja kasvit, ne ovat minulle loppumaton inspiraation lähde. 

Gröndahl tekee töitään ensisijaisesti tunteet edellä. 

Olen tekijänä aika intuitiivinen ja omiin tunteisiin tekemistäni peilaava. Vaikka olenkin koulutukseltani suunnittelija, en juurikaan suunnittele töitäni etukäteen, vaan annan prosessin viedä. 

Keran Hallien taiteilijahaku osui Gröndahlille juuri sopivaan saumaan, sillä kiinnostus ison seinän maalaamiseen oli kasvanut.

Olin haaveillut pääseväni toteuttamaan itseäni isolle seinälle, ja Keran Hallien haku tulikin kuin tilauksesta. Olin aiemmin tehnyt muutaman muraalin, mutta paljon pienemmässä koossa, ja tämän projektin kokoluokka inspiroi!

Keran Hallien teoksen ”Blue Plants” inspiraationa olivat Gröndahlille ominaisesti kasvit, ja seinän pinta-alasta hän otti kaiken irti.

Viime aikoina olen tehnyt teossarjaa “Flowers and plants” josta myös Keran muraali on tehty. Niissä kädenjälkeni on tunnistettavaa ja se onkin kehittynyt tässä parin viime vuoden aikana.

Ison seinän maalaaminen oli kaikkea mitä Gröndahl toivoikin, vaikka seinän koko pelottikin aluksi.

Se oli mahtavaa!! Yhden unelman täyttymys. Ja nyt toivonkin pääseväni vielä isompien seinien pariin. Alussa seinän koko jopa hieman säikäytti, mutta työn aloitettuani seinä pieneni ja maalaaminen oli huikeaa! 

Haasteita maalaaminen ei Gröndahlille juurikaan tuottanut, pikemminkin jännitystä.

Rehellisesti sanottuna säikähdin hieman, kun näin nostolavan jota käytin maalatessani. Mutta hyvän opastuksen jälkeen sen käyttäminen sujuikin ongelmitta ja oli hauskaa. Tuulisina hetkinä ylhäällä katonrajassa hieman jännitti, mutta onneksi maalaaminen vei mennesään.

 Keran Hallien maalaamisesta Gröndahl kertoo positiiviseen sävyyn, ja mainitsee kiinnostuksensa muraalien maalaamista kohtaan nousseen.

 Todella mahtava! Muraalikärpänen on purrut minua kunnolla ja haaveilenkin jo seuraavista muraaliprojekteista. On myös tosi hienoa nähdä oma työ osana upeaa muraalikokonaisuutta niin monelta lahjakkaalta taiteilijalta.

 Ihmisten vastaanotto on erityisesti lämmittänyt Gröndahlin mieltä.

 Kiitos kaikille, jotka on jakaneet kuvia muraalistani sosiaalisessa mediassa. Ihana nähdä että ihmiset ovat löytäneet sen – jokaikinen kuva siitä lämmittää mieltäni!

Omakuva
Colorful Plants
Blue Flower