• Concreate2021- Hende -kuvaaja Pekka Lintusaari 001
    Kuva: Pekka Lintusaari
  • Concreate2021- Hende -photographer Pekka Lintusaari 002
    Kuva: Pekka Lintusaari

HENDE

Hende on graffititaiteilija, 80-luvulta lähtien. Sarjakuvat innostivat häntä graffitien tekemiseen ja harjoitteli isänsä autotallissa graffitien maalaamista vanerille. Teini-ikäisenä Hende siirtyi autotallista alikulkusilloille ja junavarikoille. Hende osallistui Hävetkää!-teoksen maalaamiseen ja on maalannut mm. Malminkartanon juna-asemalle.

”Viime aikoina on ollut uutisissa paljon esillä nuorten keskinäinen raaistunut väkivalta ja koulukiusaaminen. Työskentelen itse lastensuojelussa vapaa-aikaohjaajana Vuorelan koulukodissa, joten päätin ottaa nuoret mukaan projektiin. Toin paikalle 3 nuorta omalta osastoltani, joiden kanssa purimme aggressioita käymällä sotaa maalilla täytetyillä ilmapalloilla ja heittämällä maalia toistemme päälle. Vein myös vanhasta omakotitalosta purettuja kattohuopalaattoja kouluumme, jossa toisten osastojen nuoret pääsivät kertomaan ajatuksiaan kiusaamisesta. Pyrin antamaan katsojalle voimakkaan kokemuksen ja sen myötä syitä pohtia omaa käytöstään sekä kysymään itseltään, mitä voisi asian eteen omalta osaltaan tehdä?”