Kim Somervuori
Kim Somervuori on Kuvataideakatemiasta vuonna 2012 valmistunut taiteilija, jonka tyylissä kohtaavat korkeataide ja katutaide. Somervuorelle on ominaista yhdistellä useita eri tekniikoita – niin maalaaminen, piirtäminen kuin kollaasit ovat taiteilijalle luontaisia toimintatapoja. Somervuori tuo töihinsä usein mukaan myös käytettyjä materiaaleja, joista voi löytää kantaaottavia merkityksiä. Yhdessä teoksessa perinteiset öljyvärit ja käytetyt kengät voivatkin olla harmoniassa keskenään.
Teoksen nimi Graff till you abstract, ja sen lähtökohtana oli tällä kertaa maalauksellinen seinämaalaus. Taiteilijalla ei niinkään ollut tarkkaa visiota kuvasta, vaan ajatuksena oli antaa maalauksen mennä haluamaansa suuntaan. Teoksen ajatuksena oli haihduttaa päävälineenä toimivan spraymaalin jäljen graafisuus, ja keskittyä pintoihin ja niiden monimuotoisuuteen. Somervuori kertoo pitävänsä siitä, että teosta voi jäädä ihmettelemään, eikä ole selkeää vastausta, mitä siinä on.
IG: @kimso_artist