Keran Hallien aurinkoinen sisäpiha Keran Keidas on saanut väriä pintaan lukuisista muraaleista ja entisille lastauslaitureille on rakentunut esiintymislava Lastaamo.
Kesäkuun toisena perjantaina Lastaamo-lavalla raikaa jälleen livemusiikki kun lavalle nousee Essi Leppänen systeemi sekä Kanerva.
Tapahtuma on maksuton ja esteetön.
Tapahtumassa noudatetaan voimassa olevia koronarajoituksia. Ethän saavu paikalle sairaana.
KANERVA
Laulaja-lauluntekijä Kanerva on omaääninen nimi kotimaisella musiikkikentällä.
Käsikirjoittajataustainen, Helsingissä syntynyt Kanerva kirjoittaa lauluja yllättävistä kuvakulmista, tekee pienestä suurta ja kuvaa tarkasti ihmiselämän ristiriitoja.
Kanervan kaksi albumia Paritanssi (2018) sekä Kuinka aika pysäytetään (2019) saivat kriitikoiden ylistyksen ja ovat teemallisia kokonaisuuksia, joissa tutkitaan mm. pitkää parisuhdetta ja ajan kolmiyhteyttä.
Radiosoittoa ovat saaneet runsaasti mm. kappaleet Fitbit, Kuinka aika pysäytetään sekä Joutomaat. Musiikkiinsa Kanerva ammentaa tyyliinsä inspiraatiota monista laareista, saundin lainatessa 80-luvun kitararockista nykypoppiin.
Kanerva on livenä vahvaääninen ja voimakas esiintyjä, jonka yhtyeessä vaikuttavat muusikot Thomas Rönnholm ja Hannu Pikkarainen ovat tuttuja esim. Saimaan, Samuli Putron, Laura Närhen ja Loirin taustajoukoista. Yhdessä bändi loihtii keikoilla intiimin ja vahvan tunnelman, jossa on liven vuorovaikutusta ja musiikkiin heittäytymistä.
Lastaamon lavalla Kanerva esiintyy duona.
Kanerva – Joutomaat
Kanerva – Muiden Onni
ESSI LEPPÄNEN SYSTEEMI
Essi Leppänen systeemi on Jyväskylästä lähtöisin oleva yhtye, jonka laulelmalliset ja populäärimusiikista vaikutteita ottavat kappaleet ovat säveltäjäkaksikko Essi Leppäsen ja Lauri Talasniemen käsialaa. Kappaleiden aiheet kiertelevät tähtitaivaasta tulitikkurasioiden kautta anteeksiantoon. Yhtyeen debyyttialbumi ”Taivaan laitaa” on julkaisemista vaille valmis. Keran keikalla runoilijanakin tunnettu Essi Leppänen esiintyy bändiä tuuraavan kitaristin, Jaakko Prättälän kanssa duona.
Soittoaikataulu:
18.00 Essi Leppänen systeemi
19.15 Kanerva
Keran Keitaalla on myös @Tired Uncle’s Taproomin terassi, joka tarjoaa halleilla toimivien kolmen panimon tuoretta olutta sekä toimivia suupaloja oluen kylkeen.
Tired Uncle’s Taproom ja terassi ovat auki klo 21 asti. Anniskelu päättyy klo 20.00. Halleilla toimivien panimoiden panimokaupat palvelevat myös janoisia.
Haluatko järjestää oman tapahtumasi Keran Halleilla? Lue lisää: https://www.kerakollektiivi.fi/tapahtumajarjestajille/