JulianaHyrri

 

Taiteilijahaastattelu: Juliana Hyrri

Taiteen maisteriksi valmistunut Juliana Hyrri on maalari, kuvittaja ja sarjakuvataiteilija. Hyrrin esikoissarjakuva palkittiin Kritiikin Kannukset -palkinnolla vuonna 2020. Vaikka hän oli nuoruudessaan päättänyt ettei halua tehdä mitään taiteeseen liittyvää, vei Hyrrin tie puolisattumalta Hyvinkään taidekouluun, jossa kauan kadoksissa ollut kipinä syttyi uudelleen. Tätä päivää on edeltänyt monta opinahjoa, harha-askeleet ja erilaiset kokemukset. 

–Matkani kuvataiteen kentälle on ollut älytön. Olin joskus nuoruuden kapinoissani jopa päättänyt, että ei ikinä enää näitä taidehommia. Mutta mitä sitten muka?

Hyrrin taiteellinen tekeminen on jatkuvasti liikkeessä. Joskus erilaiset tyylilliset kokeilut tempaavat hänet mukaansa ja joskus kokeilut ovat tuntuneet virheiltä. 

–Ei kuvataiteilijana voi koskaan olla valmis, mitä se sitten tarkoittaakaan. Tietysti se oma ilmaisu aina jossain määrin pysyy ja on osa itseä, olipa lopputulos mitä tahansa.

Tyylillisesti ja temaattisesti Hyrri tekee taidetta tunne edellä. Työskentely alkaa usein kirjoittamalla ajatuksia ylös.

–Kirjoittaminen toimii jonkinlaisena alustana ja teksti voi olla ihan tajunnanvirtaa, harvoin mitään viimeisteltyä. Ehkä sitä voisi verrata äänenavaukseen tai vastaavaan.

Hyrriä kiinnostavat elämän pienet ja arkiset yksityiskohdat, ja todellisuuksien rajapinnat: kuvitellun ja todellisen todellisuuden erot ja yhdistelmät. 

–Erilaiset lapsuudet ja lapsuustarinat, salaisuudet, päiväkirjat. Myös posliinieläimet, erityisesti posliinikissat. Ja kasvit, luonto, vapaana ja vangittuna.

Hyrrin työskentelyn lopputulos on usein piirustusta, maalausta, nykysarjakuvaa, installaatiota, kaikkien näiden yhdistelmä tai ei mitään näistä. Kaikki hänen tekemänsä taide nojautuu tarinaan ja tarinankerrontaan.

–Hamuan työskentelyssäni päällekkäisyyttä ja ristiriitoja, temaattisesti liikun usein toiseuden, kasvun ja luopumisen pinnoilla. Aihiot nousevat selkeästi esille erityisesti esikoissarjakuvateoksessani Satakieli joka ei laulanut (Suuri Kurpitsa, 2019).

Keran Halleille maalaamisen Hyrri koki itselleen henkilökohtaisena haasteena, sillä hän ei ollut koskaan aiemmin maalannut mitään niin suurikokoista teosta. Häntä kiinnosti myös kohdata muita taiteilijoita, sillä taiteilijan työ voi olla Hyrrin mukaan monesti yksinäistä.   

–En ole koskaan maalannut niin suureen kokoon kuin nyt oli mahdollisuus maalata ja halusin ottaa siitä kaiken ilon irti. Yksi syy oli myös kanssataiteilijoiden kohtaaminen ja yhdessä puurtaminen.

 Vaikka Hyrrillä oli aikaisempaa kokemusta muraalien teosta, Keran Hallien teoksen suuri koko haastoi ja erityisesti nostimen avulla työskentely tuntui jopa pelottavalta. Korkealla maalatessa taiteilijaa pelotti, joka puolestaan motivoi ripeään työskentelyyn.

–Kieltämättä välillä hirvitti nousta sinne kymmenen metrin korkeuksiin, siellä tuli jännitettyä kerralla varmaan kehon jokaista lihasta. Pelko motivoi ripeään toteutukseen ja olihan se palkitsevaa nähdä, kuinka noin suuri maalaus etenee ja valmistuu.

 Suuren teoksen etenemisen näkeminen oli palkitsevaa, vaikka loppuvaiheilla rankkasade pääsikin yllättämään. Tässä onneksi vaadittiin enimmäkseen vain kärsivällisyyttä ja odottelua. Nostimen käyttämisen vaikeus ja sateesta huolimatta teos kuitenkin valmistui hyvin aikataulussa.

–Vähän nolottaa kaikki ne räpellykseni nostimen kanssa. Hahmotuskykyni erilaisten koneiden ja vempeleiden käytön suhteen ei ole paras mahdollinen, ja vaikka sain vehkeen käyttöön hyvän perehdytyksen, jouduin kinumaan lisäapua tuon tuosta. Kyllähän se lopulta jo sujui ihan hyvin.

Muraalissa pääosan saavat tiikeripedot, jotka ovat asettuneet lampien äärelle leikkiin, tanssiin tai taisteluun eräänlaisena peilinä pohjimmiltaan primitiiviselle ihmisluonnolle. Juuri ennen Keran Hallien urakkaa Hyrri oli maalannut sarjan maalauksia, joissa hän yhdisteli paratiisiympäristöjä vaarantuntuun.

Keran Hallien maalaukseni oli suora jatkumo näihin pienempiin maalauksiini.

Keran Halleille maalaaminen oli Hyrrille opettavainen ja hieno mahdollisuus päästä venyttämään omia rajojaan ja päästä todistamaan itselleen pystyvänsä.

–Keran Halleilla maalaaminen oli hieno tilaisuus päästä venyttämään omia rajoja. Ennen kaikkea opin, että todella olen kykeneväinen suuren muraalin maalaamiseen varsin lyhyellä aikataululla. Ilmeisesti tahdonvoimalla pystyn myös nostimen kanssa jonkinlaiseen yhteistyöhön. Kokemus oli opettavainen ja toistaisin saman koska tahansa.

 

j_hyrri_1
j_hyrri_5
Hyrri_Juliana_Breaststrokers